torstai 19. elokuuta 2010

Maailman paras vaniljajäätelö

Kauhistuin luettuani mitä kaupan vanilja jäätelö oikein pitää sisällään. Esim. Valion Vaniljakermajäätelö sisältää kaikkia seuraavia aineita: Kerma, sokeri, maitoproteiini, tärkkelyssiirappi, emulgointiaine (E471), sakeuttamisaineet (E401, E412) ja aromit (vanilja, vanilliini).

Kummallista, sillä vanilja jäätelöönhän ei oikeastaan tarvita muuta kuin kermaa, munia, sokeria ja vaniljaa. Kaikki muu on turhaa! Ja tuo vanilja aromi muistuttaa mielestäni vain kaukaisesti oikean vaniljan makua.
Sain "anoppikokelaaltani" käyttämättömäksi jääneen jäätelökoneen. Aluksi tein ihan kokeeksi vadelma-persikka-sorbettia. Se onnistui hyvin, mutta tästä opin, että se olisi hyvä pakastaa pienempiin 1-2 annoksen rasioihin, sillä se jäätyy aika kiinteäksi. Vanilja jäätelö on semmoinen, jonka uskon tarvitsevan useamman yrityksen ennenkuin löytää sen "parhaan" reseptin. Aloitin siis gooletukseni ja etsintöjen, pohdintojen ja karsintojen jälkeen päädyin Angela Nilsonin reseptiin. Tosin, enhän minä mitään purematta niele, ja tämänkin kohdalla päätin tehdä omia sovelluksiani.


Vaniljajäätelö

4 dl luomu vispi/kuohukermaa
2dl täysmaitoa (kun sitä vielä saisi luomuna)
90g ruskeaa kidesokeria
(olisin käyttänyt intiaanisokeria tai muscovadoa jos olisin löytänyt lähikaupasta,
niissä olisi kivempi maku)
3 luomumunan keltuaista 1 luomu vaniljatanko

Sitten vaan seurasin Angelan ohjetta aika sanatarkkaan. Vanukasta jo maistelin sillä mielellä, että tästä taitaa tulla tosi hyvää. Jätin kastikkeen jääkaappiin yön yli ja pistin sen vielä hetkeksi pakastimeen seuraavana päivänä ennen kuin kaadoin sen jäätelökoneeseen. Se oli pakastusvalmista vähän alle puolessa tunnissa. Kovin paljon siitä en ehtinyt nauttia, sillä söimme Jn kanssa samalta lautaselta ja minun nauttiessa sulavan jäätelön ihanan aidosta ja kermaisesta mauasta, oli J ehtinyt jo suurimman osan lusikoida suuhunsa :P Toisenkin arvostelijan mielestä siis erinomaista :)

Ei kommentteja: